Kasteessa liitytään seurakunnan jäseneksi

Seurakunta onnittelee teidän perhettänne pienokaisesta! Autamme mielellämme suunnittelemaan ja toteuttamaan lapsenne elämän ensimmäistä ja suurinta juhlaa. Kasteessa pienokaisestanne tulee seurakunnan jäsen.

Kuka kastaa

Kasteen toimittaa pappi. Vanhemmilla on oikeus pyytää kastamaan kumpaa tahansa seurakunnan papeista (Petri tai Jouni). Papeille sopivat päivät selviävät ottamalla yhteyttä kirkkoherranvirastoon tai soittamalla suoraan papeille.

Kasteen voi toimittaa myös kuka tahansa muu kirkkomme pappi. Tuttu pappi voi tulla tänne Vähäänkyröön kastamaan tai koko tilaisuus voidaan viettää esimerkiksi isovanhempien luona toisella paikkakunnalla, jolloin pappi tulee sieltä.

Myös Petri ja Jouni voivat lähteä kastamaan lähialueille, mutta tästä täytyy erikseen sopia varausta tehtäessä.

Missä ja milloin

Kaste voidaan toimittaa kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Kaste olisi hyvä pitää kahden kuukauden sisällä lapsen syntymästä.

Ottakaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon pian lapsen syntymän jälkeen ja sopikaa kasteen ajankohta. Varauksen voi sopia myös suoraan papin kanssa. Kastepäivä on mieluiten sunnuntai tai lauantai. Yleensä myös kaikki juhlapyhät sopivat.

Ennakkotapaaminen

Pappi vierailee kastekodissa ennen juhlaa. Tuolloin sovitaan kastejuhlan kulusta ja käytännön asioista. Pappi voi myös neuvoa papereiden täyttämisessä.

Vanhemmat valitsevat lapselle:
-vähintään kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja kirkon jäseniä
-sukunimen ja etunimet (linkki DVV:n nimipalveluunLinkki avautuu uudessa välilehdessä)
-äidinkielen

Kastepöytä
Kotona toimitettavaan kastetilaisuuteen varataan kastepöytä:
-pöydälle valkoinen liina
-kastemalja
-kynttilä
-Raamattu
-kukka
-päänkuivausliina

Lisäksi kastettavalle tarvitaan kastepuku, jonka voi tarvittaessa lainata seurakunnalta.

Mikäli kaste toimitetaan kirkossa, ei toimitus vaadi vanhempien erityisvalmisteluja. Tarvitaan ainoastaan kastepuku.

Kastetilaisuuden kulku

Vanhempien ei tarvitse tietää eikä osata tilaisuuden kulkua. Pappi kertoo ja ohjaa siinä, mitä seuraavaksi tehdään.

Nämä asiat on hyvä sopia etukäteen:
-vanhemmat saavat valita, sanooko pappi lapsen nimen vai ilmoittavatko vanhemmat itse sen
-Lasten evankeliumin voi lukea joku läheinen, esimerkiksi kummi
-esirukoukseen voidaan sopia useampi lukija tai voidaan käyttää isovanhemman rukousta
-tilaisuus aloitetaan ja päätetään virrellä tai sopivalla laululla

Kastetilaisuudessa saa kuvata.
Tilaisuuden jälkeen pappi antaa perheelle kastetodistuksen ja kummeille kummitodistuksen.
Yleensä toimituksen päälle on tarjoilu, jonka aikana seurustellaan ja voidaan ottaa lisää valokuvia.

Kasteen jälkeen

Seuraavassa jumalanpalveluksessa, esirukouksen yhteydessä, sanotaan kastetun lapsen nimi ja luetaan rukous perheen puolesta. Kaikki läheiset ovat tervetulleita jumalanpalvelukseen.

Jos haluatte, kirkossa luettu nimi voidaan julkaista seuraavalla viikolla Pohjankyrö-lehdessä kirkollisten ilmoitusten yhteydessä.

Mikkelinpäivän perhekirkko
Vähänkyrön seurakunnassa on tapana, että vuosittain, mikkelinpäivänä, jumalanpalveluksen yhteydessä luetaan kaikkien vuoden aikana kastettujen lasten nimet. Myös tähän jumalanpalvelukseen ovat kaikki läheiset tervetulleita.

Onnea ja iloa teidän perheelle, ja taivaan Isän siunausta.

Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee,
taivaan Isä suojelee.

Virsi 492:1

YouTube-video
kirkon kastemalja pöydällä
Vähänkyrön kirkon kastemalja

Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.
Mark. 10: 13-16

 

Isovanhemman rukous
Rakas Jumala, ajattelemme nyt edessäsi lapsenlapsiamme (nimet...) Kiitämme sinua heistä. Tiedät, kuinka me heistä pidämme. Kiitos ilosta, jonka he tuovat elämäämme. Kiitos, että saamme seurata heidän kasvuaan ja kehitystään. Kiitos, että rakastat heitä ja välität heistä vielä enemmän kuin me. Auta heidän vanhempiaan kasvattamaan heitä: anna rakkautta, kärsivällisyyttä ja viisasta lujuutta. Auta meitä tukemaan vanhempia oikealla tavalla ja ymmärtämään, milloin puuttua asioihin ja milloin ei. Lähetä pyhät enkelisi varjelemaan ja ohjaamaan lapsenlapsiamme elämän matkalla. Ole heidän kanssaan myötä- ja vastoinkäymisissä, ilossa ja surussa, vaaroissa ja kiusauksissa. Pidä heidät lähelläsi juuri silloin, kun heillä on vaikeaa. Opeta heitä luottamaan sinuun ja noudattamaan sinun tahtoasi. Jätämme lapsenlapsemme ja koko perheemme sinun turvallisiin käsiisi. Aamen

​​​​​​​Kasvattajan ei tarvitse tietää eikä osata kaikkea. Uskonnollisessa kasvatuksessa sellainen olisi jopa mahdotonta, sillä Jumala on salaisuus, jota ihminen ei voi hallita.
 

Kristillisen käsityksen mukaan jokainen lapsi syntyy Jumalan lahjana. Lapsen kunnioittaminen perustuu yksinomaan siihen, että lapsi on - ei siihen, millainen hän on tai mitä hän saa aikaan.